Ikävästä

Huomenna tulee täyteen seitsemän viikkoa tällä saarella. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti, tuntuu että vastahan minä viime viikolla tänne tulin. Mutta on niitä hetkiä tullut myös paljon vastaan jolloin tuntuu että olisipas kiva olla kotona viettämässä iltaa tai nähdä rakkaimpia ystäviä.

Monesti hotellilla olevat ihmiset ja varsinkin asiakkaat kyselevät minulta miksi olen täällä, mitä opiskelen ja kuinka kauan aion täällä työskennellä. Vastauksen antaessani tulee aina ilahtuneita ilmeitä ja sen myötä myös paljon lisäkysymyksiä. Eikö sinulla ole ikävä ystäviä ja perhettä - entäpäs poikaystävää? Miten aika on mennyt ja meinasitko tulla takaisin töihin ulkomaille? Osa ihmisistä kommentoi kolmea kuukautta helpoiksi - eihän siinä ajassa voi tulla kaipuu kotiin. Osa ihmisistä taasen ihmettelee miten pystyn olemaan näin pitkään poissa esimerkiksi poikaystävän luota. Itse ajattelen niin, että ei ole mitään oikeaa ikävöintitapaa eikä myöskään tiettyä aikaa milloin on sallittua ikävöidä. Olen pärjännyt tällä saarella hyvin - olen hoitanut työt parhaimpani mukaan, olen saanut nauttia asiakkaiden iloisista ilmeistä ja kannustavista sanoista, ympärillä on paljon uusia ystäviä ja olen tyytyväinen elämääni. Mutta ei kaikki ole ruusuilla tanssimista - varsinkin iltaisin minulla on suuri ikävä poikaystävää ja sitä tunnetta kun rakas ihminen on vieressä. Ja kyllä minulla on ikävä myös meidän pientä kissaa joka oletettavasti tällä hetkellä nukkuu sängylläni ja näkee unia hiiristä.

Mutta päivä kerrallaan mennään kuten aina. Uskonkin että tulen ensi kuussa takaisin Suomeen monien uusien kokemuksien kera vaikka välillä onkin ollut ikävä.

On siis lähdettävä jotta voi tulla takaisin.